Hankkeen tavoitteena on  hahmotella sekä ekososiaalisen kasvatuksen filosofista perustaa että kehittää ekososiaalisen kasvatuksen pedagogisia käytäntöjä. Ekososiaalinen kasvatus pyrkii vastaamaan niihin kasvatuksen haasteisiin, mitä ekokriisin aikakausi on tuonut esiin. Filosofinen tarkastelu kohdistuu siihen, miten ihminen ja ihmisen (eko)sosiaalisuus suhteessa muihin ihmisyksilöihin ja myös muuhun elämään voidaan ymmärtää. Filosofisesti on tärkeää pohtia kasvatuksen ihmiskeskeisiä käytäntöjä sekä sitä, miten ihmiskeskeisyys on johtanut tuhoavaan luontosuhteeseen ja luontoyhteyden katkeamiseen. Aistillisesti herkemmän kokemuksellisuuden kautta voidaan luoda pedagogisia keinoja, joilla monenlaiset eliöt voidaan ottaa paremmin huomioon ihmisen toiminnassa.

Ekososiaalinen kasvatus on kasvatuksen ala, joka ammentaa ym­pä­ris­tö­kas­va­tuk­ses­ta ja kestävän kehityksen kasvatuksesta. Niistä se eroaa kuitenkin siinä, että ekososiaalisessa kasvatuksessa korostetaan ihmisen ja muun elämän vuo­ro­vai­ku­tus­suh­teen ymmärtämisen välttämättömyyttä. Ekososiaalisen kasvatuksen taustalla vaikuttaa siis ajatus, että ihmisen (eko)sosiaalinen elämä on aina monilajinen. 

Myös nykybiologian tietämyksen mukaan ihmiset eivät ole yksilöitä perinteisessä mielessä, vaan esimerkiksi ihmisen terveys, immuniteetti ja mielialatkin ovat riippuvaisia ihmisessä itsessään olevista mikro-organismeista, kuten hyödyllisistä bakteereista (Gilbert ym. 2012). Ekososiaalisessa kasvatuksessa pyritään paitsi kuvaamaan ja ymmärtämään, myös aistimaan ja kokemaan elämän kes­ki­näis­riip­pu­vuuk­sia ja sitä kautta suuntautumaan kohti kestävän elämäntavan rakentamista.

(Luonnon)tieteen tuottamaa “objektiivista” tietoa on perinteisesti pidetty ensisijaisena suhteessa “subjektiiviseen” keholliseen tietoon (Mies & Shiva 2014). Tiedon lisääminen esimerkiksi ilmastonmuutoksesta ei kuitenkaan välttämättä saa meitä muuttamaan käytöstämme kestävämpään suuntaan. Luonnontieteiden luomaa tietoa toki tarvitaan edelleenkin ympäristöongelmien käy­tän­nön­rat­kai­su­jen tueksi, mutta tässä tutkimushankkeessa haluamme tutkia ja tuoda esiin nimenomaan kehollisen tiedon (Lakoff & Johnson 1999; Merleau-Ponty 2008; Värri 2018) roolia luontoyhteyden (Kellert & Wilson 1993; Mayer & Franz 2004; Nurmio 2000) syntymisessä ja vahvistamisessa. Toisin sanoen tutkimusintressimme kohdistuu siihen, miten on mahdollista kohdata sellaisia kokemuksia maailmasta, jotka eivät välity vain rationaalisen, objektivoivan tiedon kautta (ks. myös Häggström 2019; Välimäki & Torvinen 2014).

Hankkeen tutkijat:

Dosentti, yliopistotutkija Raisa Foster, Itä-Suomen yliopisto

Väitöskirjatutkija Sami Keto, Tampereen yliopisto

Dosentti, Post doc -tutkija Jani Pulkki, Tampereen yliopisto

Professori Arto O. Salonen, Itä-Suomen yliopisto

Professori Veli-Matti Värri, Tampereen yliopisto

Hanketta tukevat: